Mélissa Da Costan Toivoa versovat päivät oli kaunis ja sydäntäsärkevä, kuten otsikossakin lukee. Murheellisesta lähtötilanteesta alkava kirja näytti elämän kaikki puolet. Sen henkilöhahmot olivat uskottavia ja kokonaisia, sen tarina surullinen muttei surussa mässäilevä. Kirjan onnellinen loppu on hieman ylisöpö, mutta annettakoon se anteeksi, sillä (JUONIPALJASTUS!) kirja ei pääty uuteen rakkauteen. Se olisi mennyt yli ja vesittänyt koko tarinan.
Päähenkilö vetäytyy suuren surun kohdattuaan Ranskan maaseudulle omaan rauhaansa. Hiljalleen mökin pimeyteen alkaa kuitenkin osua valonsäteitä uuden ystävättären, perheen ja ihastuttavan aitojen nuorten muodossa. Ja tietenkin mökin entisen asukkaan puutarhan muodossa. Luonto todella parantaa. Vaikka sitä ei kirjassa mitenkään suoraan sanota tai tuputeta, ajatus on aivan kirkkaana rivien välissä.
Päähenkilön matka pimeästä takaisin elämään on aito ja ihastuttavan omannäköinen. Suosittelen kirjaa koko sydämestäni! Annetaan arvosanaksi 5/5.
Kaupallinen yhteistyö -linkki Adlibrikseen (jos ostat kirjan linkkini kautta, saan Adlibrikseltä siitä pienen korvauksen): Toivoa versovat päivät Adlibriksessä.